Antiliikkujasta himosporttaajaksi

Olen ollut totaalinen antiliikkuja elämäni ensimmäiset 20 vuotta. Luin Elinaisen blogikirjoituksen (täältä) jossa hän kertoi oman tarinansa liikunnan ilon löytämisestä vasta parikymppisenä. Ajattelin kirjoittaa alle oman tarinani miten vihasuhteesta liikunnan kanssa tulikin rakkaussuhde.

Lapsuuden kodissani ei harrastettu mitään liikuntaa, eikä sitä koettu tärkeäksi. Toki lapsena leikittiin ulkona, hiihtelin omalla pihamaalla, kiipeiltiin puissa ja muuta yhtä liikunnaksi luettavaa :D

Alkoi koulu ja kamala koululiikunta. Joukkuelajit viimeistään tappoi kaiken vähäisenkin kiinnostuksen liikuntaan. Ei mulla mitään itse liikkumista vastaan kai ollut silloin, mutta koska en ollut liikunnallinen, olin se, joka valittiin joukkueisiin aina viimeisenä. Kun onnistuin osumaan pesäpalloon, se lensi kauas ja joukkuetoverit huusi "Hyvä Tiina!". Se oli kai sitten suuri ihme, että osuin.

Hiihto se vasta kamalaa olikin. Muistan, että ala-asteella oli aina kiire seuraavalle tunnille ja hiihdin aina viimeisenä ihan paniikissa. Hiihto on mulle edelleen kauhistus, siihen mua ei saa houkuteltua millään haasteella!

Kuva yle.fi

Yläasteella sain vastaani liikunnanopettajan, joka otti mut heti silmätikuksi. Olin hyvä oppilas muissa aineissa paitsi liikunnassa. Rouva Pernaa oletti jotain mun luonteesta sillä perusteella, että en ollut hyvä liikunnassa. Liikuntaryhmät oli täynnä hyviä urheilijoita, pesäpallokaupungissa kun asuin tuon ajan. Sain liikunnasta kutosen, varmaan säälistä senkin. Lopulta istuin koulukuraattorin huoneessa liikuntatunnit ja tein koulutehtäviä. Mistään mun angsteista ja luonnehäiriöistä ei tarvinnut puhua, koska niitä ei ollut vaikka Pernaa varmaan näin olettikin.

Pesäpallo, lentopallo, jääkiekko... Ne oli kauheita lajeja. Aerobicissa en pysynyt kärryillä, ja opettaja huusi, että yritä edes. Yritin, mutta en vaan pysynyt kärryillä. Kuntosalilla oli mukavaa silloinkin, sinne vain pääsi todella harvoin.

Kuva Aamulehti.fi

Lukion ensimmäisen jouduin vielä olemaan tuon kauhuopettajan tunneilla. Muistan sellaisenkin tunnin, kun koripallo osui suoraan mun rilleihin ja ne tippui maahan ja vääntyi kunnolla, hyvä kun en astunut päälle. Opettaja pakotti mut jatkamaan, ajatteli, että tein sen tahallani, että välttyisin tunnilta.  Koripallo oli harvoja lajeja joista tykkäsin, vaikka en siinäkään hyvä ollut. Rillit ei suunnilleen pysyneet päässä, mutta pakko oli jatkaa.

Lukion kakkosella vaihdoin koulua ja pakolliset liikuntatunnit oli takana. Hurraa! En osallistunut edes vanhojen tansseihin, koska tanssiharjoitukset oli liikuntatuntia. Vihdoin vältyin tältä kamalalta pakkopullalta!

Seuraavan kerran liikuin kirjoitusten jälkeen, kun mentiin kaverin kanssa naisten kuntosalille. Tehtiin siellä aina vähän mitä sattuu, kaikilla laitteilla jotain. Mutta tehtiin kuitenkin, ja se oli kivaa!

Aloin parikymppisenä seukkaileen sporttisen pojan kanssa jonka kanssa urheiltiin yhdessä. Poikaystävä suunnitteli saliohjelmat ja ohjasi mua salilla. Ärsytti toisen neuvominen, mutta se oli tosi hyvä juttu. Suhde päättyi, mutta olen ikuisesti kiitollinen siitä, että sain lopullisen kipinän liikkumiseen. Kuntosalilla oli myös spinningiä, sitä piti kokeilla. Aluksi se oli kamalaa, mutta sinne menin aina uudelleen. Sitten piti käydä kuntonyrkkeilyssä ja BodyPumpissa. 

Vaihdoin kuntosalia opiskelukavereiden perässä ja siellä kävin entistä enemmän ryhmäliikuntatunneilla. BodyPumpin ja Spinningin lisäksi rakastuin Taeboon, joka oli BodyCombatin tapainen tunti. Opettelin myös rullaluistelemaan ja kestävyyskunto parani huomattavasti.

Tässä vaiheessa lähdin vaihtoon ulkomaille ja liikunta jäi lähes kokonaan vuodeksi. Lihoin "yllättäen" varmaan 15 kiloa ja voin todella huonosti.

Muutin Helsinkiin 2004 ja siellä kuntoilu alkoi jälleen. Kävin mm. Ruoholahden SATS:ssa ja Sellon Elixiassa ja kuntoilu oli jälleen ihanaa! Välillä minulle tuli muutaman kuukauden taukoja, mutta palasin salille aina uudelleen. Muutin Vaasaan 2009 tammikuussa jolloin liityin Wasa Sports Clubille. Aloin siellä käymään kavereiden kanssa ja siellä olenkin kokeillut lähes kaikkia WSC:n tarjoamia eri lajeja. BodyPumpia, Spinningiä, BodyCombatia, BodyAttackia, BodyBalancea, BodyStepiä, Sh'bamia, Pilatesta, kuntosalia, core-tunteja ym...

Tänä päivänä treenaamiseni on entistä tavoitteellisempaa. Vuoden sisään olen uskaltautunut jopa CrossFit-tunneille. Olen löytänyt Vaasasta myös kivan sählyporukan jo muutama vuosi sitten. Olen siis jokseenkin päässyt myös joukkueurheilukammostani eroon! Asiaa auttaa toki se, että emme pelaa säännöillä, hauskaa on joka kerta ja hiki virtaa!

Tällä hetkellä rakkaimmat lajit on kuntosali ja juoksu. Erityisesti kuntosaliharrastus on jälleen vienyt mun sydämeni. Parasta on murun kanssa yhdessä salilla vedetyt treenit.

Nuorena luulin, että ihmiset liikkuvat laihtuakseen. Olin laiha ja ajattelin, että olisin liian laiha jos liikkuisin. Olinpa hölmö. Olin vaarana jättää itseni rapakuntoon. Nyt liikun pääasiassa hyvänolon tunteen sekä terveyden vuoksi.

Rakastan liikuntaa, enkä voisi elää ilman sitä. Harmittaa se, että kotonani ei kannustettu ja kuskattu liikkumaan. Jos olisin nuorempana rakastanut liikuntaa yhtä paljon kuin nyt, olisi urapolkuni saattanut päätyä liikunnan pariin. Tai ehkä musta olis kuitenkin tullut kirjanpitäjä joka tapauksessa :D Olisin kuitenkin saanut nauttia liikunnan ilosta vähän pidempään ja parempikuntoisena.

Kuva Pinterest.

Hiihtämisestä en silti tule nauttimaan ikinä!

Mikä on sinun suhteesi koululiikuntaan? Oletko aina nauttinut liikunnasta, vai löysitkö myös liikunnan ilon vasta myöhemmällä iällä?

- Tiina -