keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Miksi pitää juoda paljon vettä kun laihduttaa/treenaa?

Toivottavasti en tee liian rajua paljastusta FitFarmin Lite -ohjelman ruokavaliosta, jos sanon, että tässä pitää juoda päivässä 4 litraa vettä. Siis neljä, miettikää! Olen normaalistikin juonut paljon vettä, ehkä reilu pari litraa päivässä. Tuo määrä pitää siis tuplata nyt ainakin tämän projektin ajaksi. Huh! Vesipullo tyhjenee koko ajan ja vessassa pitää laukata tunnin välein.

Joka ikisessä laihdutusohjelmassa sanotaan, että juo paljon vettä. Juo vähintään 2 litraa vettä päivässä on yleinen hokema. Veden juontia korostetaan myös kun haluaa kiinteytyä ja kun haluaa kasvattaa lihasta. Asiaa pohdittuani, varmaankin jollain lukuisista vessakäynneistä, minulle heräsi kysymys:

Miksi?

Veden juontiin löytyikin netistä paljon hyötyjä, sellaisiakin joita ei ole edes tullut ajateltua aiemmin. Listaan tähän alle joitain hyviä syitä treenaamisen ja laihduttamisen kannalta. Syitä veden juomiseen on paljon muitakin, kuten esimerkiksi vaatimattomasti elossa pysyminen. Ihminen säilyy hengissä viikon verran juomatta. Mutta vedellä on lisäksi paljon muitakin tärkeitä vaikutuksia. Itse opin näistä googletteluista sen, että yritän kiltisti juoda sen vaadittavat neljä litraa päivässä!




1.  Nestehukka heikentää suorituskykyä. Ja sitähän emme halua kun tavoitteena on treenata lihaskuntoa neljä kertaa viikossa! Fyysisen suorituksen aikana kehon lämpötila nousee ja hikoilun tarkoitus on jäähdyttää kehoa. Nesteen juomisen tarve siis kiihtyy treenin aikana. Jo 2 % nestevajaus kehon painosta laskettuna laskee suorituskykyä seuraavista syistä:
    • Lämmönsäätely heikkenee, koska nestehukka vähentää hikoila
    • Lihasten hapen ja ravinnonsaanti huonontuu, koska nestehukka pienentää veren kokonaistilavuutta ja virtaavan veren määrää
    • Energiantuotto lihassoluissa vaikeutuu
 2. Vesi pitää nälän tunteen loitolla. Vesi ei sisällä kaloreita, mutta täyttää vatsalaukkua. Jos nälkä alkaa tuntua mahassa, voi veden juominen auttaa selviämään seuraavaan oikeaan ateriaan asti.

 3. Estää päänsärkyä. Minulla usein iskee päänsärky jos en ole juonut tarpeeksi kovan treenin jälkeen. Tuo päänsärky kestää minulla pari päivää ja ei mene ohi vahvimmallakaan särkylääkkeellä. Päänsärky johtuu usein nestevajauksesta.

4. Vesi poistaa elimistöstä kuona-aineita ja muita myrkkyjä. Raskas liikunta (kuin myös esimerkiksi hieronta) laittaa kehon kuona-aineet liikkeelle. Veden juonti auttaa kuona-aineiden poistumiseen. Munuaiset poistavat myrkkyjä kehosta ja munuaiset tarvitsevat vettä toimiakseen oikein.



5. Veden juonti edistää ruoansulatusta. Vesiliukoiset kuidut muodostavat nesteen kanssa massan, joka edistää ruoansulatusta. Liian vähäinen veden juonti voi aiheuttaa ummetusta.

6. Veden juominen vähentää nesteen kertymistä elimistöön. Niin yllättävältä kuin tämä kuulostaakin, niin vesi tosiaan poistaa kehosta suoloja, jotka kerryttävät nestettä. Nestevajaus saattaa aiheuttaa turvotusta ja veden juominen taas helpottaa sitä.

7. Lihas sisältää pääasiassa proteiinia ja vettä. Hyvännäköiset lihakset tarvitsevat siis vettä. Jos haluat kasvattaa lihasmassaa ja saada lisää voimaa, juo siis vettä lihasharjoittelun ohella.

8. Iho näyttää paremmalta. Tämä ei sinänsä liity treenaamiseen, mutta kukapa ei haluaisi heleää ihoa? Sisäisesti nautittu vesi kosteuttaa ihoa enemmän kuin ihon pinnalle laitetut kosteusvoiteet.


 


Ei muuta kuin vettä juomaan!

(EDIT 3.10. En tietenkään kehota ketään juomaan neljää litraa vettä. Se määrä kuuluu osana Liten kuntosali- ja ruokavalio-ohjeita. Pelkkä vesi ei laihduta tai tuo lihasta, vaan ne saavuttaakseen pitää aina tehdä lihaskuntotreeniä ja syödä oikein. Vesi poistaa suolaa ja kivennäisaineita, ja tämän vuoksi riittäävän suolan saamisesta on huolehdittava tarkkaan!)

- Tiina -


Lähteet:
http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/10-hyvaa-syyta-juoda-enemman-vetta
http://ammattilaiset.valio.fi/portal/page/portal/ammattilaiset/ravitsemus_ja_terveys/ravitsemus/liikuntaravitsemus11052010124236/nestetasapaino11052010130138
http://www.pudottajat.fi/vinkit_ja_faktat/hoikempi_vyotaro_nailla_ruoilla
http://lihastohtori.wordpress.com/2012/06/10/lihasruokavalionkingi/
http://buildingaleanbody.com/2010/04/the-importance-of-water-for-muscle-gain/

Kaikki kuvat Pinterestistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti