torstai 30. tammikuuta 2014

Ahdistus maximus

Viime viikon hyvä fiilis onnistuneesta treeniviikosta ja virkeästä olotilasta tuntuu kaukaiselta historialta tällä hetkellä. Olen lukenut viikon päästä tulevaan tenttiin koko viikon ja joka ilta on mennyt lähemmäs puolta yötä. Tulevaan tenttiin on nimittäin 4 kirjaa, joista jokainen 400-600 sivua. Seuraava tentti on siitä 10 päivän päästä. On tämä hullun hommaa, opiskella työn ohella. Töissäkin on kiirettä näin vuoden vaihteessa, töissäkin olen ollut joka päivä lähemmäs kuuteen... Noooh, enää muutama viikko tätä ja sitten helpottaa. Jos pitäisi vaikka vähän kertyneitä saldoja takaisin ja urheilis vaan kaikki päivät :)




Maanantaina olin kuntosalilla, mutta sen jälkeen en olekaan tehnyt mitään koko viikolla. Siihen kaatui mun hyvä aikomus käydä pari kertaa viikossa infrapunasaunassa kokeilemssa josko siitä olisi apua mun jumittuneeseen hartiaani. Hyvästit täytyy heittää hetkeksi myös treeniohjelmalleni, johon toiveikkaana laitoin 2 lepopäivää ja 5 treenipäivää. Taitavat kääntyä toisin päin. Viikonloppuna lähdemme Saloon viikonlopuksi ja siellä lauantaina käymme kuntosalilla. Noista parista viikottaisesta kuntosalikerrasta en voi luistaa. Muilta osin laitan stressin liikkumisesta jäihin, sillä nyt yritän ajatella vain selviytymisestä päivästä toiseen näiden kiireiden kera.

Onneksi sentään syödä on pakko. Tänä keväänä teen sen viime kevättä paremmin. Pysyn kuitenkin jotenkin virkeänä ja voimissani terveellisellä ruokavaliollani. Viime keväänä söin mitä eteen sattui ja kuinka ollakaan, suklaalevy tai Pätkis-pussi ajautui eteeni aika usein, oikeastaan päivittäin. Elämä ilman sokeria jatkaa kulkuaan. Se on itseasiassa ollut aika helppoa. Maitotuotelakkoni on loppunut, mutta silti olen vasta syönyt hieman raejuustoa. Se maistuu kyllä pitkästä aikaa niiin hyvältä!!

Eilen tein kasvismunakkaan illalliseksi, jonka söin rucolan, raejuuston ja hapankaalin kera.


Tämän aamun aamupalaani kuului jälleen tattarituorepuuro myslin kera ja lisäksi porkkanasämpylä. Kaikkien näiden ohjeet löytyvät blogistani tammikuun kirjoituksista. Proteiinia kaipaan aamupalaan enemmän, mutta muilta osin aamupalani on täydellistä :)


Tänään päätin lopettaa myös lihattoman elämäni. Tosin olen kerran ravintolassa syönyt broilerin fileetä ja kalaa olen syönyt. Juuri valmistin ruokaa lopuista jämistä mitä kaapista löytyy ja kaivoin pakkasesta broilerin jauhelihan, jota santsasimme, kun se oli Lidlissä tarjouksessa. Muilta osin kaapista löytyi kiinankaalia, savojinkaalia, herkkusientä, tomaattia ja sipulia. Ette muuten usko, kuinka kauhea kynnys on lihan syömiseen kun on melkein kuukauden ollut ilman! En ole oikeastaan kaivannut lihaa lainkaan, lohta tosin olen himoinnut, mutta sitä ei ole tullut syötyä. Vaikka meillä meneekin suhteellisen paljon rahaa ruokaan, niin jostain sentään pitää tinkiä. Seiti on halpaa, hyvää, terveellistä ja helppoa.


Jepu, nyt syömään tuota broilerinjauhelihakaalipata-hässäkkää. Sitten lukeminen jatkuu!


Heippa!

- Tiina -

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kanelinen Granola-mysli (gluteeniton)

Vuosi sitten meni monta kuukautta putkeen, että söin tätä granolaa melkein joka päivä. Aina kun edellinen satsi alkoi loppua piti saada tehtyä uusi erä. Rakastan kanelia ja se tuokin tähän muutenkin hyvään mysliin vielä erityisen herkullisen maun. Tänään tein tätä ekaa kertaa viime kevään jälkeen. Mantelilastuja ei ollut, joten piti soveltaa ja rouhia mukaan mantelia ja cashew-pähkinää. Laitan tähän kuitenkin alkuperäisen ohjeen, sillä se on niin hyvää, ettei ainakaan maun takia tarvitse lähteä soveltamaan!

Granola-mysli:

2 dl kaurahiutaleita
3 dl mantelilastuja
0,75 dl seesaminsiemeniä
0,75 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kookoshiutaleita
1-2 tl kanelia
(1/2 - 1 tl jauhettua inkivääriä)
1 rkl hunajaa tai agavesiirappia
1 dl omenatäysmehua
2 rkl oliiviöljyä



Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita nestemäiset aineet keskenään toisessa kulhossa. Sekoita kuivat ja nestemäiset aineet keskenään. Levitä seos leivinpaperilla vuodatulle pellille. Paista uunissa 150 asteessa välillä sekoitellen, kunnes mysli on kullanruskeaa. Ota pelti pois uunista ja sekoittele jäähtymisen ajan, ettei se jähmety kiinteäksi massaksi pellille (tämän vaiheen tosin itse aina unohdan ja ei ole koskaan jähmettynyt!). Granola rapeutuu jäähtyessään. 

Säilytä tiiviissä rasiassa jääkaapissa. Jos haluat lisätä mysliin esim. kuivattuja marjoja tee se ennen rasiaan laittamista.

Herkuttele myslillä esimerkiksi maustamattoman rahkan tai jogurtin ja marjojen kera.

Jogurttia, mustikoita ja granolaa.

Paistettuja omenoita, kaurajogurttia ja granolaa

Tattarituorepuuroa ja granolaa.

Tämä herkku on todella helppo valmistaa ja siitä on moneksi. Satsi riittää myös aika pitkäksi aikaa - ja sitten kun se loppuu, sitä on pakko saada lisää!

- Tiina -

maanantai 27. tammikuuta 2014

Vuohenjuustoinen bataatti-linssilaatikko (resepti)

Eilen infrapunasaunassa kuuntelin parin tytön keskusteluja. Puhuivat aika paljon ruokavalioista ja syömisistä. Sitten tuli hetki, kun kuulin sanan "bataatti-linssilaatikko" ja siitä se ajatus sitten lähti. Pakko saada bataatti-linssilaatikkoa heti tänä iltana! Toinen tytöistä oli laittanut laatikkoon nesteeksi kookosmaitoa, mitä kotoani ei löytynyt, mutta tomaattimurskaa löytyy aina kaapista. Jääkaapissa oli myös muita kasviksia kuin bataattia joten lähdin näistä miettimään mitä tekisin.

Mulla on vaikka kuinka monta "erilaista" ruokaa, joihin laitan sekä bataattia että tomaattimurskaa, muut ainekset vaan vaihtuu, lähinnä proteiinin lähde. Joku saattaa joskus vielä kommentoida mun ruoista, että onpa sulla tosiaan hyvä mielikuvitus, bataattia ja tomaattimurskaa vähän eri muodossa :D So what. Ne on hyvää yhdessä ja mikään ruoka ei voi niillä aineilla mennä pieleen. Mä ainakin tykkään. Ehkä joku muukin saattaa tykätä.

Kaapista löytyi tosiaan Risentan punaisia linssejä. Niissähän on huimat 26 g / 100g proteiinia. Todella hyvä kasviproteiinin lähde siis! En ole kauheasti niistä kokkaillut, joten olin intona kun keksin mitä niistä tehdä.

Laitanpas nyt vaan reseptin tähän alle ja lopetan jaarittelun.

Vuohenjuustoinen bataatti-linssilaatikko

1 iso bataatti
2 dl linssejä (kuivapaino)
1 prk tomaattimurskaa
1 prk tomaattipyrettä + saman verran vettä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi 
4 cm pala punaista chiliä
2-4 herkkusientä
1 kesäkurpitsa
Vuohenjuusto pötkö
1 prk Pehmeää vuohenjuustoa (Chavroux)
1 dl soijamaitoa
Suolaa
Pippuria
Basilikaa

Paloittele bataatti kuutioiksi. Keitä 2 dl kuivia linssejä pakkauksen ohjeen mukaan. Paloittele kesäkurpitsa ja herkkusienet. Hienonna sipulit, valkosipulit ja chili. Paista pannulla sipuleja ja chiliä hetki ja lisää kesäkurpitsa ja herkkusienet. Kun sienet ja kesäkurpitsat ovat lähes kypsiä lisää pannulle tomaattimurska, -pyre ja vesi sekä mausteet. Laita soijamaito kattilaan. Kun maito alkaa lämmetä (älä kiehauta) sulata pehmeä vuohenjuusto maidon sekaan. Sekoita kunnes vuohenjuusto on täysin sulanut. Viipaloi vuohenjuustopötkö.


Laita ison uunivuoan pohjalle ensin tomaattikastiketta niin, että pohja peittyy. Lisää päälle kaikki linssit ja niiden päälle bataatit. Laita päälle vuohenjuustoviipaleet. Tähän päälle vielä loput tomaattikastikkeet ja lopuksi sulatettu vuohenjuusto. Paista uunissa 40 min 225 asteessa. Anna vetäytyä ennen tarjoilua.


Lautasella ruoka näytti tällaiselta kasalta. Ei kai tällaista mössöä voi asetella lautaselle kauniisti? Ja kuka sellaisesta ruoan estetiikasta edes piittaa, kun ruoka on kohta kuitenkin vatsassa :) Pääasia, että maistuu hyvältä!


Vielä pitäisi tänäänkin taas jotain kokkailla... Alkaakohan mun into jo hiipua, kun ei tämä kokkaaminen lopu vaikka kuinka sitä tekee! Onneksi syöminen aina palkitsee :)

- Tiina -

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Menneen viikon treenit

Tällä viikolla olen ehtinyt treenailla suunnitelmani mukaisesti. Tavoitteena on käydä kaksi kertaa viikossa kuntosalilla, sählyssä, Crossfitissä ja BodyBalancessa kaikissa kerran ja lisäksi kävellä ja mielellään venytellä.

Tällä viikolla olen tehnyt joka päivä jotain, vähintään kävellyt hieman jos en muuta. Kävely on parasta hyötyliikuntaa, keino liikkua paikasta a paikkaan b. Tämän viikon varsinaisina treenilepopäivinä olen siis hyötyliikkunut. Vaikka on lepopäivä, ei se silti tarkoita, että pitäisi ketarat ojossa maata sohvalla koko päivän :) Kevyt kävely toimii myös palauttavana treeninä ja pitää mielen virkeänä.


Ma 20.1. Kävelin 20 minuuttia töistä vyöhyketerapeuttini luokse 2 km matkan.

Ti 21.1. Kävelin töistä keskustaan 20 min, tein kuntosalitreenin (jalkapäivä) 55 min, kävin infrapunasaunassa 40 min ja vielä kävelin kotiin 40 min.

Ke 22.1. Kävelin aamulla vyöhyketerapeutille keskustasta ja sieltä töihin, yhteensä 30 min. Töiden jälkeen kävin kuntosalilla 55 min (yläkroppatreeni).

To 23.1. Sähly (varsinaista pelaamista n. 50 min). HeiaHeiassa näköjään näkyy myös tämän vuoden saavutukseni: 10 kertaa kävelyä ja 10 eri lajia vuonna 2014.

Pe 24.1. Kävelin töistä kaupungille 20 min.

La 25.1. Crossfit 35 min / Cindy ja päälle BodyBalance 1 h

Su 26.1. Kävellen LadyLinelle ja takaisin kotiin, yhteensä 1h 15 min ja infrapunasauna 30 min.


Sellaiset viikon treenit. Ensi viikolla vielä varmaan ehtii treenailla enemmän mutta seuraavan viikon treenailuja verottaakin sitten taas perjantaina 7.2. tuleva tentti. Vaatimattomasti 4 kirjaa, á n. 400-500 sivua... Huoh.

Erityisen iloinen olen torstain sählystä, jossa olin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Siellä on aina niin huippua. Näkee kivoja pelikavereita, saa nauraa, juosta ja hikoilla. Myös Crossfit oli huippu, tykkäsin tosi paljon tuosta Cindystä. Lauantain Crossfit-treenistäni lisää tässä.

Vireystila on ollut huipussaan koko viikon ja treenit on tosiaan kulkeneet hyvin. Vihdoin alkaa tuo alkuvuoden treenikankeus kadota kun on saanut säännöllisestä tekemisestä kiinni. Säännöllisyys on kaiken a ja o!

- Tiina -

Mansikkainen tattarituorepuuro

Olen jo pitkään ajatellut, että haluaisin kokeilla tehdä tuorepuuroa. Perjantaina kaupassa hiutalehyllystä käteeni tarttui Keskisen myllyn Tattarisuurimoita ja paketin takaa löytyi niin hyvän kuuloinen tuorepuuro-ohje, etä nuo Tattarisuurimot päätyi ostoskärryyni.



Mansikkainen tattarituorepuuro:

1 dl kokonaisia tattarisuurimoita
1 rkl auringonkukan siemeniä
1 rkl pellavansiemeniä
5 mantelia
2 kuivattua viikunaa (itse käytin taateleita)
n. 2 dl vettä

Liota aineksia yön yli. 



Siirrä seos tehosekoittimeen tai kulhoon jos sekoitat sauvasekoittimella.
Lisää joukkoon:

1 banaani paloiteltuna
1,5 - 2 dl pakastemansikoita
1 mandariini tai 1/2 appelsiinia kuorittuna


Sekoita tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella riittävän pitkään, jolloin saat kuohkeaa ja samettista puuroa. Lisää vähän vettä, jos puuro tuntuu liian paksulta eikä sekoitu kunnolla.


Paketin kyljessä ei mainittu tuleeko ohjeesta 1 vai 2 annosta, joten tein annoksen tuplana. Tosin lopulta siitä tuli 3 annosta (siis meidän annoskoilla). Eli tuosta ohjeesta riittänee kahdelle josvähän pienempi annos poistaa aamunälän. Itse syön aamuisin isoja annoksia.

Kun olin heittänyt ainekset tehosekoittimeen, niin sehän ei sitten inahtanutkaan! Nyt sain siis tällä puurolla tehosekoittimeni hajalle! En kestä!! Saman kuun aikana siis olen nyt saanut sauvasekoittimeni hajalle, kun tein viimeksi raakapalleroita (ohje tässä). Se oli ehkä "semisti" oma vika kun en lopettanut ajoissa ;) En vielä silloin ajatellut kuinka helposti nuo laitteet ottaa nokkiinsa. Olisi ehkä kannattanut lukea ne käyttöohjeet ;)

En kuitenkaan ymmärrä mikä tuolle tehosekoittimelle nyt tuli. Välittömästi kun totesin, ettei se lähde pyörimään laitoin laitteen offille ja otin osan puuroaineksista pois. Vaikka tavaraa oli nyt vähemmän kulhossa, ei se silti lähtenyt pelittämään. Onneksi oli uusi sauvasekoitin, ettei tarvinnut jäädä ilman tuorepuuroa ;)

Lopputulos oli tosi herkullinen! Mansikan maku tuli voimakkaiten esiin, mikä ei ole ollenkaan huono juttu :) Tällaista mansikkapuuroa voisin syödä vaikka joka aamu. Toisaalta kaipaan kyllä lämmintä aamupalaa ainakin näin talvella ja mietin, että miksipä tätä valmista puuroa ei voisi lämmitääkin vielä? Ihan hyvin varmaan voisi.

Huomisaamuksi uusi satsi likoamaan! :)

- Tiina -

lauantai 25. tammikuuta 2014

Supersmoothieta, crossfittiä ja munakoiso-kikhernepataa

Hyvä lauantai! Oikeastaan on viikon muutkin päivät olleet tosi hyviä. Treenit on menneet suunnitelmien mukaisesti ja virtaa on riittänyt. Torstaina sählyssä hämmästyin, että jaksoin hyvin koko tunnin spurttailla vaikka en ole juossut kuin viimeksi jouluaattona laivan kannella juoksuradalla :) Sitä ennen olen juossut varmaan syyskuussa, tai no, sählyssä ehkä marraskuussa. Mutta anyway. Tosin olen kävellyt paljon, joten peruskestävyyskunto on pysynyt yllä talven pakkasista huolimatta. Uskon kuitenkin, että tällä viikolla kokemani energiapiikki johtuu käyttämistäni superfoodeista, sillä nyt olen ottanut tietyt jutut lähes päivittäiseen käyttöön. Lähes joka päivä olen tehnyt smoothien, johon laitan banaania, klementiiniä tai appelsiinia, ananasta, riisiproteiinia, raakakaakaota, spirulinaa, chlorellaa, reishiä, ashwagandhaa ja macaa. Voi kuulostaa aika villiltä, mutta mä ainakin tykkään :)

Aika jännä homma, että vaikka laitan spirulinaa ja chlorellaa molempia vajaat teelusikalliset (siis kahden annokseen) niin smoothie on täysin vihreetä. Niissä on niin paljon lehtivihreää. Raakakaakaota laitan n. 1,5 ruokalusikallista ja se on kanssa tosi voimakasta, niin vaikkei sitä 8 dl smoothieen tule tuon enempää niin silti maistuu kaakaolta.


Tänään mentiin suunnitellun ohjelman mukaisesti ensin crossfittiin ja päälle vielä BodyBalanceen. Crossfit oli taas niin hyvä, että pakko jälleen kertoa mitä siellä tehtiin. Kyseessä on vain 30 min tunti, mutta se on tosi tehokasta ja kivaa. Aluksi lämmiteltiin seuraavasti:

10-8-6-4
Haarahypyt
Lantionkierrot
Kyykyt
Punnerrukset
Selkä
Vatsa

Aluksi juostiin salia 6 kertaa ympäri. Sitten tehtiin nuo lihaskuntoliikkeet kaikki 10 kertaa, sitten 6 kierrosta juoksua, liikkeet 8 kertaa, juoksua jne... Tuli lämmin! :D

Sitten varsinainen WOD oli Cindy AMRAP 20 min:

5 leuanvetoa
10 punnerrusta
15 kyykkyä

Kuva

Crossfitissä erilaisilla liikesarjoilla on omat nimensä ja Cindy on siis aina tuo. AMRAP tarkoitaa "As many rounds as possible", eli niin monta kierrosta kuin vain 20 minuutin aikana ehtii. Ehdin tehdä 10 tai 11 kierrosta. Putosin laskuista 5-6 kierroksen kohdalla. Leuanvedot tein kuminauha jalan alla, ja helposti tuli 5 vetoa. Kuminauhoja vaan on eri vahvuisia ja tein sillä vahvimmalla, eli mistä sai eniten apuja liikkeeseen.

Tähän päälle vielä ihana BodyBalance, niin viimeistään sen jälkeen oli huippufiilis. Balancessa saa vain keskittyä omaan kehoonsa ja tekemiseen, saa suljettua kaiken muun ulkopuolelle. Viimeistään loppurentoutuksen jälkeen olo on kuin uudesti syntyneellä.

Kuva: Pinterest

Treenien jälkeen oli nälkä. Kotona onneksi odotti eilen tekemäni ruoka. Tein munakoiso-kikhernepataa. Se oli mielestäni niin erinomaista, että laitanpa ihan reseptin:

Tölkki kikherneitä (mulla tosin oli jääkaapissa kuivista kikherneistä liotettuja ja keitettyjä versioita)
1-2 munakoisoa koosta riippuen
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1/2 chiliä
1 prk tomaattimurskaa
90g tomaattipyrettä + saman purkillisen verran vettä
Suolaa
Pippuria
Korianteria
Kanelia
Paistamiseen oliiviöljyä


Kuutioi munakoisot. Kuori ja hienonna sipulit. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Kuumenna öljy paistokasarissa ja lisää munakoisokuutiot, sipulit ja chili. Paista kunnes munakoisosta haihtuu nestettä. Lisää mausteet. Kaada joukkoon kikherneet, tomaattimurska, tomaattipyree ja vesi. Hauduta kannen alla.

Eilisen annoksen koristelin lisäksi rucolalla ja seesaminsiemenillä.


Eilen päätin lisäksi lopettaa maitotuotepaastoni ja ostin raejuustoa. Tämän päiväisen annoksen munakoiso-kikhernepataani söinkin raejuuston kera. Lisäksi söin rucolaa ja avocadomössöä. Alkuvuoden ajan olen tosiaan vältellyt lihaa ja maitotuotteita gluteenittoman ruokavalioni lisäksi. On periaatteessa ollut helppoa, lihaa en oikeastaan kaipaa vieläkään. Maitotuotteista ainoastaan rahkan ja raejuuston välttäminen on tuottanut tuskaa, olen ollut huolissani proteiinin saannistani. Kikherneissähän on paljon proteiinia, kuivatuissa kikherneissä joita tähän ruokaan käytin on 21 g/100 g. En ole varma millainen ravintosisältö tölkki-kikherneissä on. Vaikka tosiaan olen huolehtinut kasviproteiinien saannista, silti olen kaivannut vielä maitotuotteiden tuomaa helppoa proteiinilisää. 

Erityisesti iltaisin pitäisi nauttia mielummin proteiinipitoinen kuin hiilihydraattipitoinen ateria (ainakin kun treenaa / laihduttaa / haluaa pitää painonhallinnastaan huolta). Kroppa ei tarvitse yön aikana hiilareita. Paras aika nauttia hiilarinsa on treenin jälkeen jolloin kroppa käyttää hiilarit rakennusaineeksi ja auttaa kroppaa palautumaan treenistä. Toki proteiinistakin pitää treenin jälkeen huolehtia, mutta tämä siis hiilihydraattien osalta. Nyt olen syönyt iltaisin aika hiilaripainotteisesti. Painoni on pysytellyt koko alkuvuoden 58 pilkku jossain, eli kilon sisällä pysytellyt koko ajan. Eli painoni ei ole hiilaripainotteisesta ruokavaliosta huolimatta lähtenyt nousemaan, mutta edelleen haaveilen kroppani rasvan tiristämisestä ja kiinteytymisestä, joten ehkä se iltapala pitäisi muuttaa enemmän proteiinipainotteiseksi. Sen vuoksi siis ajattelin pikkuhiljaa ottaa rahkaa/raejuustoa takaisin ruokavaliooni.



Mutta nykyisiin kasvisruokiini olen niin ihastunut, että vaikka jossain vaiheessa varmaan lisäilen  sitä lihaakin ruokavaliooni, niin uusi tapa kokkailla on jäänyt pysyvästi elämääni. Tosiaan kuten alussa kerroinkin, niin olen ollut tosi virkeä viime aikoina. Se syömämme ravinto vaan vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti kehomme ja mielemme toimintaan, että miksi en söisi sellaista ruokaa, joka parantaa hyvinvointiani?

- Tiina -

perjantai 24. tammikuuta 2014

Herkullinen oliivitapenade porkkanasämpylöille

Kirjoitin viime viikolla tekemistäni porkkana-siemensämpylöistä (linkki). Olenkin niillä herkutellut jo kolmen satsin verran, niin hyviä ne ovat! Kilon porkkanamäärän raastaminen on ainut miinus, mutta senkin jaksaa vaikka telkkaria katsellen kun tietää kuinka hyvää sämpylää on kohta tarjolla :)

Viime viikonloppuna tein sämpylöiden kanssa nautittavaksi oliivitapenadea. Tää on niin ihanaa, että tämänkin takia on pakko saada niitä sämpylöitä joka päivä :) Jos tykkäät oliiveista, niin et voi olla ihastumatta tähän tapenadeen!


Tässäpä tulee resepti tähän herkkuun:

1 tölkki kivettömiä mustia oliiveja
1 tölkki kivettömiä vihreitä oliiveja
1 valkosipulinkynsi
1 kuorittu porkkana viipaleina
loraus sitruunamehua

Pane ainekset sitruunamehua lukuun ottamatta tehosekoittimeen ja käynnistä sekoitin muutamaksi minuutiksi. Tapenade saa jäädä melko karkeaksi. Mausta sitruunamehulla. Tarjoile esimerkiksi Porkkanaisten siemenleipien kera.



Huomenna onkin aika taas tehdä näitä sämpylöitä. Kaupasta lähteekin nykyään mukaan 3 kg porkkanasäkkejä :D


Keskiviikkona raasteltiin viimeksi porkkanoita sämpylöitä varten. Tänään töistä kotiin tullessa vastassa olikin mukava ylläri. Kissa oli repinyt keittiön työtasolla olleen sämpyläpussin lattialle ja popsinut sämpylää parempiin suihin. Pikkuisen suutuin. Jäi iltapäivä ruoat kateille antamatta ja heitettiin vain loput sämpylät lattialta kissankuppeihin. Siinäs syövät sitten kun niin teki mieli! Tiedän, että se oli kissoista tämä Jope, on ennenkin vetänyt leipäpusseja hajalle... Huoh. Ennen tuota kuvan ottoa Jope kyllä popsi tuota tuosta lautaseltakin, mutta ei suostunut siihen, että olisi tullut ikuistetuksi kasvissyöjänä :) Jope tiesi taas tehneensä väärin ja on ollut vähän vaisua poikaa koko illan. Saapahan olla rauhassa koko illan, ei tarvi tuuppia tyyppiä pois tästä koneen päältä!


Hei, nyt on perjantai! Hauskaa ja herkullista viikonloppua!

- Tiina -

tiistai 21. tammikuuta 2014

Jalkapäivää ja infrapunasaunomista

Tänään pääsin treenaamaan yksin. Vai uskaltaakohan sitä pääsemikseksi sanoa? ;) Onneksi mies ei kovin tiuhaan lue näitä mun juttuja :D No vitsi vitsi. Ihanaa käydä yhdessä salilla, mutta on se joskus kivaa yksinkin käydä. Tänään siitä teki erityisen kivaa se, että olin päättänyt mennä keskustan LadyLinelle, koska halusin jäädä infrapunasaunaan treenin jälkeen. WSC:llä sitä ei ole, niin harvoin tulee käytyä.

Ensin kuitenkin kävelin töistä keskustaan 20 minuuttia. Salilla tein selkä-jalkatreenin tämän eilen blogiin julkaisemani ohjelman mukaisesti. Edelleen tuntuu tosi hyvältä tämä ohjelma! Tai oikeastaan vaan paremmalta koko ajan.

Ylätalja                                                                 3 x 8-10 toistoa (40 kg)
Alatalja                                                                 3 x 8-10 (40 kg)
Suorinjaloinmaastaveto                                     3 x 8 (tanko 10 kg? + 30 kg)
Jalkaprässi                                                           3 x 10 (130 kg)
Askelkyykkykävely käsipainojen kanssa        3 x 20 (6 kg painoilla)
Reiden ojennus                                                    3 x 8 (45 kg)
Reiden koukistus                                                 3 x 8 (40 kg)
Pohkeet (oman valinnan mukaan)                    3 x 10 (65 kg)
Voimapyörä (vatsat)                                           3 x 8 toistoa

Oli kyllä mielenkiintoista  olla tekemässä jalkapäivää naisten salilla. Mua oikeasti vähän hävetti ladata tuo 130 kg jalkaprässiin. Enemmänkin ois mennyt,  kun kelkka ei painanut käytännössä mitään. Mutta mä en vaan enää kehdannut lisätä niitä levypainoja. Jokainen saa treenata miten haluaa, kukin treenaa omien tavoitteidensa mukaan, eikä kaikkien tarvi treenata kauhean isoilla painoilla... Mutta. Jos reiden ojentaja -laitteessa pystyy heiluttelemaan jalkojaan eestaas ilmeenkään värähtämättä, niin väistämättä jotain on pielessä. Ainakaan treeni ei voi mennä perille. Ilmankos suurin osa naisista pitää salitreeniä tylsänä, eihän siinä tule edes hiki kun tekee liian pienillä painoilla. Joku puhui puhelimessakin pohjelaitteessa. Huoh. 



Melkein kaikki liikkeet mitkä tein, niin sain tuplata laitteessa valmiiksi olevan painon. Ehkä mä jatkossakin teen salitreenit WSC:llä ja ryhmäliikunnassa käyn LadyLinella. Tai sitten vain siellä infrapunasaunassa :)

Kadotin infrapunasaunassa ajantajun ja taisin olla siellä n. 40 minuuttia. Hiki valui ihan kunnolla ja se tuntui niin hyvältä. Ajattelin nyt vuorostaan kokeilla tuota infrapunasaunaa näille mun jo kroonistuneille hartiajumeille.

Infrapunasaunan lämpötila on n. 45-50 astetta. Infrapunasaunan lämpö on samaa kuin auringon lähettämä lämpö, mutta se ei sisällä ultraviolettisäteilyä. Infrapunasäteet menevät 4-5 cm syvälle kehoon. Infrapuna nostaa sydämen lyöntitiheyttä ja vilkastuttaa verenkiertoa. Tavalliseen saunaan verrattuna infrapunasaunassa hikoilee 2-3 kertaa enemmän. Syvälämpösäteilyn sanotaan poistavan kehosta myrkkyjä poistamalla rasvaa, jota tarvitaan myrkkyjen laimentamisessa. Syvälämpö liuottaa rasvan hikeen joka vie sen pois kehosta.

Infrapunasaunomisen terveysvaikutuksista on tehty kliinisiä tutkimuksia ja sen on todettu vaikuttavan mm. seuraaviin seikkoihin:

- Nostaa sydämen sykettä ja vilkastuttaa verenkiertoa, mikä mm.
    #Kuluttaa kaloreita (n. 600 kcal / 30 min)
    # Sulattaa selluliittia
    # Parantaa lihaskuntoa
    # Parantaa hapen ja ruoan imeytymistä elimistöön
    # Hien mukana poistuu myrkkyjä mm. lääkejäämät, alkoholi, nikotiini ym.
- Kehon lämpötila nousee 38,5 asteeseen, joka tappaa esim. flunssabakteereja
- Parantaa ihon kimmoisuutta
- Alentaa verenpainetta
- Lievittää niveltulehduksia
- Lihasvammat korjaantuvat nopeammin
- Päänsärky ja migreeni helpottuu
- Poistaa lihaksista maitohappoa, joten palautuminen nopeutuu treenin jälkeen
- Kiihdyttää aineenvaihduntaa

Lähteitä:



Toki infrapunasaunassa pitäisi käydä säännöllisesti, että terveysvaikutukset kunnolla huomaisi. Yksikin kerta kuitenkin riittää lämmittämään kehoa talvipakkasten keskellä ja rauhoittaa ja rentouttaa. Toivon mukaan myös auttaa palautumaan tiukasta jalkapäivästä :)

Kävelin vielä kotiin 40 minuuttia. Vihdoinkin pakkanen lauhtui. Tällainen n. -8 astetta ei tunnukaan enää missään :) Oli tosi mukava kävellä kotiin. Mieli oli tyyni tuon saunomisen jälkeen ja kivaa oli kuunnella hyvää musiikkia ja kävellä yksikseen pitkin kaupungin katuja. Pimeyskään ei tunnu niin pahalta kun puut on valkoisia. Ja jotenkin olen aamuaerobisten myötä oppinut nauttimaan pimeästä ja yksinäisistä  kaduista.


Kotiin tullessani paistoin munakasta ja tein smoothien. Mun smoothiet on nykyään vihreitä mutta maistuu kaakaolle :) Tähän smoothieen laitoin banaania, mangoa, ananasta, riisiproteiinia, raakakaakota, spirulinaa, chlorellaa, reishiä ja ashwagandhaa. Jännä homma, että laitoin spirulinaa ja chlorellaa ehkä yhteensä teelusikallisen, niin ne on niin voimakkaan värisiä että värjää puolen litran smoothien vihreäksi. Uusi Fit-lehtikin oli taas ilmestynyt. Nyt taidankin mennä lukemaan miten saa parhaan pepun. Tuliskohan se pelkällä lukemisella? No way, work that ass off!


- Tiina -

maanantai 20. tammikuuta 2014

Oma 2-jakoinen saliohjelma + viime viikkojen treenini

Pari viikkoa sitten suunnittelin kuntoilujeni viikko-ohjelma, joka ei ole vielä onnistunut menemään kokonaan putkeen. Ohjelmasta kirjoitin tässä .

Työ- ja opiskelukiireiden vuoksi on ollut pakko jättää sähly väliin molemmilta viikoilta ja viime lauantaina oli tentti juuri noiden Crossfitin ja BodyBalancen aikaan. Viikko sitten jumittui selkä ja hartiat todennäköisesti crossfitin seurauksena, joten sekin vähän rajoitti treenaamista. Kävelläkään ei voi näillä kauheilla pakkasilla, joten sunnuntaina jäi sekin väliin. Sentään joogasin venyttelyn sijasta. Ai että se teki hyvää! Mutta hei, lepopäivät mä oon ehtinyt pitää :D

Tässä mun parin edellisen viikon treenit:
 
Ma 6.1. Kävely 52 min, Kuntosali (rinta-hauis-vatsa) 1h 5min ja venyttely 15 min
Ti 7.1. Lepo
Ke 8.1. Kuntosali (yläkroppa) 45 min, kävely 1h 17min
To 9.1. Lepo
Pe 10.1. Lepo
La 11.1. Crossfit ja BodyBalance (joista kirjoitin tässä)
Su 12.1. Kävely 53 min
 
Ma 13.1. Kuntosali (Yläkroppa) 
Ti 14.1. Lepo
Ke 15.1. Lepo
To 16.1. Kävely 1h
Pe 17.1. Lepo
La 18.1. Kuntosali (Selkä-jalka) 55 min
Su 19.1. Jooga 45 min 

Lauantain leuanvetoharjoittelut tuntuu...
En ole koskaan ollut näin tietoinen mun "siivistä" :D

Sitten otsikon asiaan. Tein itselleni 2-jakoisen saliohjelman, jota aion noudattaa nyt varmaankin tuonne helmikuun loppupuolelle, ehkä maaliskuulle. Sinne asti ajattelin mennä sillä suunnittelemallani viikko-ohjelmalla. Keväämmällä sitten lisään ehkä salia ja otan juoksun mukaan kerran viikossa tehtäväksi aerobiseksi treeniksi. Syksyllä Liten aikana vedin 10 viikkoa 4 salikertaa viikossa, joten tuli halu tehdä muutakin kuntoilua ja antaa aikaa tammi-helmikuun tenteille. Eli siksi nyt siis menen 2-jakoisella saliohjelmalla. Jaoin päivät niin, että toisena päivänä on selkä-jalat ja toisena yläkroppa eli rinta, olkapäät, ojentajat ja hauis. Vatsoja teen molempina päivinä ehkä pari liikettä, niitä en ole valmiiksi suunnitellut.

Treeni 1, Selkä - jalat:

Ylätalja (tai leuanveto)                                    3 x 8-10 toistoa
Alatalja                                                               3 x 8-10
Suorinjaloinmaastaveto                                  3 x 8
Jalkaprässi                                                         3 x 10
Askelkyykkykävely kahvakuulien kanssa    3 x 20
Reiden ojennus                                                 3 x 8
Reiden koukistus                                              3 x 8
Pohkeet (oman valinnan mukaan)               3 x 10


Treeni 2, Yläkroppa:

Rinta:      Penkkipunnerrus smithissä             3 x 8
                  Pull-over                                              3 x 8
Olkapää: Pystypunnerrus tangolla                   2 x 8
                 Takaolkapäät käsipainoilla               3 x 8
                 Vipunostot                                            3 x 8
Ojentaja: Dipit                                                      3 x 10-12
                  Alasveto taljassa                                 3 x 8
Hauis:      Hauiskääntö vuorokäsin                  3 x 8



Sellainen treeniohjelma! Tällä mä treenan nyt. Saa käyttää muttei oo pakko :)

- Tiina -

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ruokakaappien esittelyä

Mies heitti tänään n. -20 asteen pakkasen kunniaksi petivaatteet ulos pakkaseen ja tyhjensi myös pakastimen ulos sulatusta varten. Siitä inspiroituneena päätin vihdoinkin järjestellä ruokakaapit uusiksi. Keittiön tasot oli täynnä erilaisia ruokia ja muuta tavaraa, joten olikin aika siivota keittiö. Aion laittaa osan vanhoista astioista myyntiin ja siinä ne olivat lojuneet työtasolla odottaen hetkeä jolloin ehdin viedä ne kirppikselle. Mikä tulee ehkä maaliskuussa. Siispä piti järjestää niillekin kaapeista uudelleen tilaa.

Olin niin tyytyväinen kun sain vihdoinkin kaapit omaan loogiseen järjestykseeni. Sain myös niille astioille yläkaapeista tilaa. Ajattelin sitten samalla ottaa kuvat kaikista meidän ruokakaapeista ja esitellä, että mitä niistä löytyy.

Tässä on meidän kuiva-ainekaappi. Tämä on se murheenkryyni, tavaraa on vaikka kuinka paljon. Tämän nyt sain järjestettyä niin, että alhaalla on välipalatarpeita, keskellä varsinaisia ruoka-ainetarpeita ja ylhäällä harvoin käytetyt tai turhat asiat.


Alimmalta hyllyltä löytyy manteleita, maapähkinöitä, suoläpähkinöitä, pistaasipähkinöitä, ananasta, pellavansiemeniä, kuivattuja taateleita ja luumuja, siemeniä, mm. auringonkukan- ja pinjansiemeniä, mantelijauhoa, kookoshiutaleita, hunajaa ja maapähkinävoita.


Keskimmältä hyllyltä löytyy riisiä, kaurahiutaleita, tattarihiutaleita ja -jauhoa, tomaattimurskaa ja -pyrettä, kikherneitä, pellavansiemeniä, seesaminsiemeniä, kvinoaa, kookosjauhoa, soijarouhetta ja linssejä. Agave-siirappi joutui myös tälle hyllylle, vaikka teeman puolesta kuuluisi alahyllylle :)


Ylimmältä hyllyltä löytyy mm. perunajauhoja, maissijauhoja, gluteenittomia jauhoja ja pastaa, Kalaharin suokaa, merisuolaa, "normaalia" pöytäsuolaa, kahvia ja kolmea erilaista sokeria sekä siirappia. 


Nämä sokerit vois heivata jonnekin, jos joku tarvii sokeria niin täältä saa :) Päiväystäkin oli vielä jäljellä ja avaamattomiakin vielä.


Meillä on auttamattoman pieni jääkaappi, sellainen perus jääkaappi-pakastin yhdistelmä. Pitäis varmaan ostaa isompi asunto, että sais isomman keittiön jonne saisin erilliset jääkaapin ja pakastimen. Neliöiden puolesta nyt riittää tämä 82 mutta kunhan saisin isomman keittiön. Kenellä mahtuu vihannekset tuollaiseen onnettomaan vihanneslaatikkoon? Ei meillä ainakaan. Jääkaappi on muutenkin tällä hetkellä aivan tupaten täynnä kun juuri eilen ostin neljä kassillista ruokaa kaupasta.

Jääkaapista löytyy paljon kasviksia, mm. bataattia, porkkanaa, savojinkaalia ja kiinankaalia, purjoa, tomaattia, kurkkua, jääsalaattia, rucolaa, herkkusieniä, kesäkurpitsaa, munakoisoa, inkivääriä, paprikaa, chiliä. Löytyy kanamunia, soija- ja kaurajogurttia. Kahta erilaista vuohenjuustoa. Ja kissanruokaa. Latz on parasta :)


Jääkaapin ovessa ei olekaan mitään järkevää. Vanhoja kastikkeita ym. Ainoastaan soija- ja mantelimaidot ovat nykyisen ruokavalioni mukaisia. Mies käyttää salaatinkastikkeita, mutta mä en ole koskaan kauheasti tykännyt salaatinkastikkeista. Jääkaapissa säilytän myös Molkosania, jota käytän vatsani takia sekä itsetehtyä marjakeittoa. Mies ei antanut heittää tuota vanhaa kinuskikastiketta pois, olkoot siellä niin kauan että lähtee lopulta itse kävelemään ;)



Superfood-kaappini tyhjensin pöydälle kuvattavaksi. Se on niin täynnä, ettei kaapista otetusta kuvasta olisi saanut mitään selvää ja halusin esitellä teille mitä kaikkea meiltä löytyy. Näitä käytetään meillä lähes päivittäin. Macaa, Chlorellaa, Spirulinaa, Ashwagandhaa, Reishiä, Raakakaakaojauhetta, Kookosöljyä, Goji-marjoja, Chia-siemeniä. Lisäksi käytän päivittäin alla olevia lisäravinteita, multivitamiinia, D-vitamiinia, magnesiumia, kalkkia, Omega-3:sta sekä Body-Flexiä, joka sisältää kalsiumia, magnesiumia, vihersimpukkajauhetta, MSM:ää, nokkosjauhetta sekä D3-vitamiinia. Sen pitäisi lisätä nivelten, lihasten ja luuston hyvinvointia. Kirjoittelen jossain vaiheessa enemmän näistä supereista.


Proteiinikaapista löytyy Leaderin Natural Protein Mixiä sekä Puhdistamon riisiproteiinia, joita yritän tällä hetkellä käyttää proteiinilisinä treenien jälkeen. Halusin löytää luonnollisempia vaihtoehtoja noille Fastin proteiineille ja noita olen tosiaan kokeillut. Muuten ihan jees, mutta kyllä ne vaan maistuu ihan järkyttäville noihin makeutusaineilla makeutettuihin heraproteiineihin verrattuna!! Haastavinta uudessa ruokavaliossani, jossa haluan karsia kaiken ylimääräisen. Onko kenelläkään vinkkiä mahdollisimman luonnollisesta heraproteiinista, joka myös maistuu hyvälle, mutta missä ei ole asesulfaami K:ta tai sukraloosia?


Tässä seuraavassa kaapissa taas kaikki on hyvää ja terveellistä :) Mun teekaappi <3 Edellisessä postauksessa kerroinkin, että juon paljon teetä. Taisin laskea, että 25 erilaista teepakettia löytyy tältä hyllyltä. Juon pääasiassa vihreää teetä, mutta myös muut kuin musta tee käy. Meiltä löytyy myös valkoista teetä ja rooibosta. Reissuilta tarttuu aina mukaan teetä, parhaita tuliaisia :)


Seuraava hylly onkin turhin mitä mellä on. Täällä on jotain alkoholia, mitä ei edes ikinä juoda. Nää sais kaataa viemäristä alas tai viedä joillekin tuliaisiksi :) Tällekin hyllylle löytyisi pienessä keittiössä muutakin käyttöä...


Sitten vielä esillä olevat ruoat. Sain järjestettyä hedelmät ihanasti kulhoihin. Tällä hetkellä kuluu aika paljon hedelmiä, joista loihdin ihania herkkuja. Löytyy banaania, omenia, appelsiinia, mandariinia, sitruunaa, mangoa, avocadoa. Lisäksi yrttejä, persiljaa ja korianteria. Lasikulhoista löytyy cashew-pähkinöitä ja kurpitsansiemeniä.



Semmoiset ruokakaapit meillä! Pakastin jäi vielä esittelemättä, kun kuvienottohetkellä se oli tyhjennettyjä ulos ja pakastin sulamassa. Pakkasesta löytyy aina paljon marjoja, kasviksia ja seitiä.


Tällaisista raaka-aineista siis kokkailen tällä hetkellä ihanimpia herkkuja ikinä, jotka on kaikki gluteenittomia, viljattomia (paitsi kauratuotteet), lehmänmaidottomia, lihattomia. Ruoat on ravitsevia ja täynnä ihania makuja. Ruoanlaitto on tällä hetkellä mulle melkein suurempi intohimo kuin treenaaminen. On niin kivaa opetella laittamaan uudenlaisia ruokia, jotka vieläpä maistuu taivaallisilta!

- Tiina -